+358 40 1259 291

janne@rockyourday.fi

KIRJAUDU KURSSEILLE

Rock Your Day-Janne räppää rohkeutta arkeen

Yrittäjän musiikkivideo Live The Dream – Rap Song kannustaa jokaista toteuttamaan ideansa – loppukeväästä tulossa vielä motivaatio- ja asennekirja.

Janne Immonen on tehnyt rap-biisin rohkaistaakseen ihmisiä toteuttamaan haaveensa.
Janne Immonen räppää uudella Live The Dream – Rap Song musiikkivideolla ihmisille rohkeutta koronakriisin keskellä.

-Jos on ideoita, niin ne pitää myös toteuttaa.Toivottavasti tämä rohkaisee ihmisiä ja antaa intoa tekemiseen näinä vaikeina aikoina, perustelee Immonen.

Immonen on dynaaminen yrittäjä, toimitusjohtaja, kirjailija ja business-valmentaja, jonka oma asenne on kantanut kohti unelmia. Nyt hän motivoi ja tsemppaa muita myös musiikin kautta.

-Halusin näyttää, että kaveri joka ei osannut laulaa, laulunumero viisi ja puoli, pystyy tekemään tällaista. Se osoittaa, että kaikki on mahdollista erityisesti näinä aikoina.

Helppoa biisinikkariksi ja laulajaksi hyppääminen ei ollut. Onneksi apuna oli eri alan osaajia.

-Mukavaa oli, vaikka täydellistä ei tullutkaan. Ajattelin, että julkaistaan tällaisena.

Rapin taustalla löytyvät Jannen lisäksi Kimmo Pöllänen itse biisin osalta, Mika Kangas miksaajana, Jere Koistinen leikkaajana ja kuvauksista pääosin vastannut Elias Lehtolainen.

-En tiennyt miten tehdä musiikkia. Mutta sain inspiraation, että olisi hieno tehdä biisi ja toteuttaa haave.

YouTubessa musiikkivideo julkaistaan tänään kiirastorstaina 9. huhtikuuta klo 14 Janne Immosen Rock Your Day -kanavalta. Pääset katsomaan motivaatioräpin jo nyt tästä.

Musiikin ohella Janne on kirjoittanut suomenkielistä kirjaa motivaatiosta ja asenteesta.

Rock Your Day – Menestyksen Salaisuudeton tulossa e-, ääni- ja printtikirjana vielä loppukeväästä 2020.

INSPIRAATIOTA: